tiistai 29. lokakuuta 2013

Isoäidin sokerikakku


Olen matkalla Ouluun ja istun autossa tabletti kädessä ja päivittelen blogia :) Tämä on ensimmäinen kerta kun tällaista tapahtuu...usein tunnen itseni melkoiseksi tekniikan ihmelapseksi. Tällaista tapahtuu siis harvoin. Olen matkalla Ouluun vähän shoppailemaan ja käyttämään miestäni lääkärissä. Tietenkin tarkoitus on käydä Oulun Colore kaupassa, jossa myydään aivan ihania vintage kakkukoristeita ja kuppikakkuvuokia! Laitan teillekin kuvia ja arvonnan pystyyn blogin 1-vuotis päivän kunniaksi!

Tässä tulee teille isoäidin mahtavan sokerikakun ohje:


Isoäidin sokerikakku

2 munaa
2 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
100 g voita
1 dl lämmintä matoa

Voitele vuoka. Lämmitä uuni 175 asteiseksi. Vaahdota munat ja sokeri. Yhdistä kuivat aineet. Sulata voi ja yhdistä maidon kanssa. Sekoita munasokeriseos ja jauhoseos tasaiseksi taikinaksi. Kaada joukkoon voimaito ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Paista uunin keskitasolla noin 30 minuuttia. Kokeile kypsyyttä tikulla. Kumoa kakku hieman jäähtyneenä.


maanantai 21. lokakuuta 2013

DIY - "Tee se itse" Yleispuhdistusaine



Tämä puhdas, turvallinen ja vihreä tuote syntyy jokaisen omassa keittiössä! Lähdin kokeilemaan omatekoisen puhdistusaineen tekoa, koska inhoan puhdistaa keittiönpöytää teollisilla puhdistusaineilla. Tämä on etikkapitoinen ja  jos hajua ei voi sietää ei ehkä kannata lähteä tätä tekemään :) Toki "maustaminen" häivyttää etikan hajua.

Tällä puhdistaa niin keittiön eri pinnat kuin ikkunatkin. Puhdistusaineen voi "maustaa" erilaisilla mausteilla, sitrushedelmillä, puolukoilla, kuusenhavuilla yms. Juuri tämä ohje on minun kehittelemä, mutta inspiraatiota voit hakea täältä ja jokainen voi kehitellä oman suosikin :)

Sannan "Tee se itse" yleispuhdistusaine:

1 l Etikkaa
6 sitruunan kuoret
2 appelsiinin kuoret
n. 1 dl karpaloita

Kuori sitruunat ja appelsiinit. Laita kuoret lasipurkkiin/lasipurkkeihin. Lisää joukkoon karpalot ja kaada etikka ainesten päälle. Sulje tiiviisti korkilla/kannella ja anna seoksen levätä huoneenlämmössä vähintään 2 viikkoa. Siivilöi puhdistusaine ja kaada se puhtaaseen suihkepulloon laimentamalla (sekoitussuhde: 1:1). Valmista käytettäväksi.




tiistai 15. lokakuuta 2013

Syksyn herkullisin omenapiirakka kotimaisista omenoista


Omenapiirakka ja vaniljakastike on vain niin taivaallinen yhdistelmä. Sain äidiltäni taas niin ihanan piirakkareseptin, jossa yhdistyy kaikkien herkkuvaatimusten kriteerit. Tiesin jo uunista nousevasta ihanasta tuoksusta, että nyt on tulollaan jotain taivaallisen hyvää, jota kukaan ei voi vastustaa.


Omenapiirakka

4dl  sokeria
8dl vehnäjauhoja
200 g voita

Paloittele voi. Sekoita ylläolevat ainekset keskenään tasaiseksi murutaikinaksi. Siirrä 2 dl murutaikinasta erilliseen astiaan.

4 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
4 kananmunaa
2 dl maitoa

Sekoita murutaikinan joukkoon leivinjauhe ja vaniljasokeri. Lisää kananmunat ja maito. Sekoita sen jälkeen tasaiseksi taikinaksi.

Levitä taikina uunipellille ja lisää omenalohkot piirakan päälle. Kotimaisia omenoita ei tarvitse kuoria. Omenan kaunis kuori antaa piirakalle ihanan herkullisen ulkonäon.

Sirottele murutaikina (2 dl) piirakan päälle. Paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin 40-45 minuuttia.

Tarjoile vaniljakastikkeen kera...Nam! :)



lauantai 12. lokakuuta 2013

Muhkeat mini Juustosarvet


 

Juustosarvet (Kotikokki.net)

noin 16 kpl (minisarvia 32 kpl)

3 dl maitoa
1 pkt hiivaa
2 tl sokeria
1 tl suolaa
1 kananmuna
n. 10 dl vehnäjauhoja
150 g margariinia

Voiteluun: 1 kananmuna
Pinnalle: juustoraastetta

Liuota hiiva kädenlämpöiseen nesteeseen. Lisää suola, sokeri ja kananmuna. Alusta joukkoon jauhot ja pehmeä margariini. Vaivaa taikina työpöydällä hyvin, jotta sarvet eivät repeile paistamisen aikana.
Jaa vaivattu taikina kahteen osaan, muodosta molemmista pyöreä iso levy n. 30 cm halkaisijaltaan ja leikkaa leivinpyörällä 8 sektoriksi (minisarvet: 16 sektoria) eli yht. 16 sektoria (minisarvet: yht. 32 sektoria). Ripottele ½ rkl juustoraastetta taikinasektorin leveään reunaan. Kääri sektorit sarviksi, aloittaen leveästä reunasta ja taita ne sarven muotoon pellille leivinpaperin päälle. Kohota sarvet hyvin (vie aikaa n. 10-15 min) , voitele kananmunalla ja paista 225 asteisen uunin keskitasolla.

Makeita sarvia saat lisäämällä täytteeksi 1 rkl paiston kestävää hilloa.




keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Karpalo-kinuski kuppikakut ja "Koko Suomi leipoo"


Karpalot odottavat nyt poimijoitaan, ainakin täällä pohjoisessa kun yöpakkaset ovat jo hyvinkin ajankohtaisia.  Karpalot kasvaa suon laidoilla, matalalla sammaleen seassa. Karpalon tunnistaa syvän punaisesta väristä.

Tämä herkullisen kirpeä vitamiinipommi on terveyttä edistävä supermarja. Karpalo on luonnonrohto moneen vaivaan. Karpalo sisältää A-vitamiinin esiastetta beetakaroteenia, E-vitamiinia, rautaa, flavonoideja ja muita fenolisia yhdisteitä kuten tanniineja, sekä jonkin verran C-vitamiinia. Karpalon siemenissä on elimistölle välttämättömiä omega 3- ja omega 6 -rasvahappoja.

Äitini on kerännyt nämä karpalot pohjoisesta, Rattosjärveltä, joten puhtaampaa kotimaista karpaloa tuskin löytyy. Olen itsekin kovasti menossa poimimaan marjoja ja mökkeilemään niin pian kuin mahdollista. Asumme maalla, mutta silti odotan lähtöä luonnon täydelliseen rauhaan. Mökkeilyä ilman sähköä ja juoksevaa vettä. Se on elämää! ainakin yhden viikonlopun ajan :)

Isoja ja kauniita marjoja, joista oli sitten pakko kokeilla leipoa jotain todella hyvää. Löysin uuden ohjeen kuppikakuille Bonniers kokkikirjastani, joka on jo toistakymmentä vuotta kulkenut mukana keittiössäni. Sekin äidiltäni saama lahja :) Minulla on tiedättekös maailman paras äiti...ja isä!! <3



Karpalo-kinuski kuppikakut (12 kpl)

125 g voita
4 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 tl vaniljajauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 dl karpaloita
2 dl maitoa
1 iso kananmuna

Sulata voi ja anna sen jäähtyä. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita maito ja kuivat aineet tasaiseksi taikinaksi. Vatkaa kananmuna voin sekaan ja kaada seos kuppikakkutaikinan joukkoon. Pursota/jaa taikina tasaisesti 12 muffinsivuokaan ja sirottele päälle karpaloita.

Paisto-ohje: 175 astetta, uunin keskitasolla noin 20 minuuttia.

Kuorrute on valmista kinuskikastiketta, joka on valmistettu kondensoidusta maidosta. Karpalon ja kinuskin liitto on kirjoitettu tähtiin! Todella hyvä ja onnistunut yhdistelmä...oikea herkkupommi! :)


Niin ja on tullut seurattua "Koko Suomi leipoo" suurella jännityksellä ja onhan se vaan niin paras ohjelma tällä hetkellä. Olen kieltämättä miettinyt, että olisi ollut mukava hakea mukaan, mutta enpä uskaltanut ja olisi kyllä viimeistään nuo macaronsit menneet pieleen :D Mahtava jengi ja ihania leipomuksia! Jännityksellä odottamaan ensi viikon haasteita.


torstai 3. lokakuuta 2013

Herkullista Pätkiskakkua


Pätkissuklaa on yksi minun lemppareista ja kakkuihin se eksyy aika useinkin antamaan lisäpotkua. On se vain niin hyvää! Itse olen tehnyt monen monta pätkiskakkua Myllyn paras reseptillä, jonka on kehitellyt Sonja Varras vuoden 2006 reseptikilpailuun. Alkuperäinen resepti löytyy täältä.

Koristeeksi yritin taiteilla mielikuvituskukkia sokerimassasta ja kyllä ne saivat kakkua koristaa, vaikkakin tulos oli hieman outo  :D Tässä teille resepti kokonaisuudessaan:

4 dl Myllyn Paras Erikoisvehnäjauhoja
3 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
3-4 rkl kaakaojauhetta
150 g sulatettua voita tai margariinia
2 dl maustamatonta jogurttia tai kermaviiliä
6
patukkaa Pätkistä
3
kananmunaa

Kuorrutus:
200 g suklaata
100 g voita tai margariinia

Sekoita kakkutaikinan kuivat aineet keskenään. Lisää paloitellut pätkikset sulaneen rasvan joukkoon ja sekoita. Lisää rasvan sekaan jogurtti ja munat. Lisää vielä kuivat aineet. Sekoita seos huolella, taikinaa ei kuitenkaan tarvitse vatkata koneella. Laita taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista n. 45 minuuttia 175-asteessa. Kumoa kakku heti kuumana varovasti pois vuoasta ja anna jäähtyä.

Sulata kuorrutuksen aineet varovasti liedellä kattilassa koko ajan sekoittaen (tai mikrossa) ja valuttele kuorrutus jäähtyneen kakun päälle. Voit ripotella pinnalle vaikka suklaahippuja koristeeksi. (Itse koristelin hasselpähkinärouheella ja sokerimassakoristeilla)


Resepti: Sonja Vannas. MTV3 / Arjan Leivontanurkan Isänpäivä-reseptikilpailun parhaimmistoa vuonna 2006.

Ihanaa tulevaa viikonloppua kaikille! Ensi viikolla esittelyssä leipomani juustosarvet ja karpaloiset kuppikakut resepteineen. Leivontailoa!