tiistai 7. tammikuuta 2014

Kuulumisia, kiittelyjä ja Pullahiiren helppoja viipalepikkuleipiä...

  
Ihanaa ja reipasta alkanutta viikkoa kaikille! 

Loppiainen on vietetty ja joulu siivottu pois. Uusia tuulia ja ihana vuosi edessä. Viime vuosi oli hieno ja siinä samassa vierähtikin blogin ensimmäinen vuosi ihan kivasti ja toivotaan tällekin vuodelle paljon hyvää ja makoisia blogipostauksia. 

Haluan kiittää kaikkia lukijoita viime vuodesta ja jakamastanne innostuksesta jatkaa blogin taivalta eteenpäin. En ikinä arvannut kuinka yksi unelmistani tulisikin toteen ja saisin näinkin hienolla tavalla tuoda esiin reseptikokeilujani. Toki suuria unelmia on vielä ja pitää ollakin...ehkä joku kaunis päivä saan jakaa ne kanssanne.

Nyt keskittymiseni on aika lailla lapsissa ja meidän tulevassa vauvassa. Leipomiset ei nyt tahdo onnistua oikein millään...välillä unohtuu uunin lämpötilat ja hupsista uunista pyörähtää raakoja kakkuja ja limppuja :) Johtunee kai jostain raskausdementiasta tai mistä aina milloinkin. Nämäkin Pullahiiren viipalepikkuleivät eivät hillon suhteen oikein onnistuneet. Olisi pitänyt käyttää marmeladia, joten ottakaa opiksi, mutta jos ei hillon leviäminen niin haittaa voi toki käyttää omaa suosikki hilloa niin kuin minä tein.

Nyt leivotaan kovasti tyttäremme syntymäpäiville ja niitä ohjeita jaan seuraavissa postauksissa! Ihania ohjeita tiedossa, mutta minulle sattui tietenkin pieniä kämmejä jokaisen kohdalla. Niistä sitten lisää myöhemmin...

Vielä vuodesta 2013 sen verran, että haluan kiittää kaikkia, jotka olette kommentoineet ja blogin 1-vuotis arvonta oli todella mukava suorittaa, kun joukkoon mahtui niin paljon uusiakin ääniä. Todella mahtavaa! Kommenttien lukeminen on niin mukavaa ja arvostan niitä suuresti. Kiitos myös kaikille niille, jotka muistavat antaa palautetta kasvokkain :)

Tässä viipalepikkuleipien erittäin helppo ohje:



Viipalepikkuleivät (lähde: www.pullahiiri.com)
 
200 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
4 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
paiston kestävää marmeladia
 
Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri hyvin sekaisin. Lisää joukkoon  kananmuna voimakkaasti vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne edellisiin. Sekoita hyvin. Muotoile taikinasta leivinpaperin päälle pitkiä tankoja. Voit painaa niitä kevyesti päältä. Paina sormella keskelle tankoa vako ja täytä se pursottamalla marmeladia. Paista 200 asteessa noin 12-15 minuuttia, hieman tankojen paksuudesta riippuen. Anna jäähtyä hetki ja leikkaa veitsellä paloiksi. 


4 kommenttia:

  1. Vauvat ovat kyllä niin ♥. Ymmärrettävää, että keskittyminen leipomiseen ei ole ihan kohdillaan juuri nyt.
    Ihanaa odotusaikaa sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat kyllä niin ihania ♥ joo ei keskittyminen ja luovuus ole nyt oikein kohdillaan...mutta ei se niin vaarallista...yritystä löytyy :D Kiitos Tita toivotuksista ja kommentistasi! Taidan pistäytyä blogissasi samantien, nyt kun on hetki aikaa :)

      Poista
  2. Hei Sanna! Onnea uuden tulokkaan odotukseen <3 Tiedän niin tuon raskausajan dementian tai miksi sitä nyt sanoisi... kaikki menee niin helposti pieleen. Leipomisen into hiipuu, kun ajatukset valmistavat äitiä tuleviin koitoksiin. Ja siksi sitä on myös hajamielinen. Mutta kaikki on ohi menevää ja joskus ne innot muihin hommiin palaavat :)
    Jaksamista sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru <3 Kyllä nyt ei oikein mikään mene täysin nappiin :D mutta pitää tosiaan olla armollinen itselleen...tämä olohan kohta normalisoituu ja alkaa taas kummasti keksittymistä löytymään :) Nyt vain odottaa kovasti sitä vauvaa ja aikaa on vielä 5 viikkoa...joten valmisteluja on alettu täällä kotona tekemään vauvaa varten ja oikeastaan niin ihanaa valmistella nyt kaikkea vauvan tuloon. Toki pitää muistaa päivittää blogia leipomuksilla aina välissä :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)